Syksyn uudet tuulet

Kesä oli levon, täyttymyksen ja uudelleen linjautumisen aikaa. Ihanan iloinen pyrähdys, jonka eläväinen energia tulee tuomaan voimaa ja virtaa pitkälle talveen. Maa on kaikessa hiljaisuudessa palautunut ja tasapainottunut niistä suurista energeettisistä muutoksista, jotka alkoivat vuosi sitten kesällä. Pian on jälleen aika maan energian aktivoitua ja avautua uudeksi.
Kauniisti maa muistuttaa meitä omalla esimerkillään siitä, että mullistavissakin muutoksissa on tärkeä ottaa aikaa levolle ja palautumiselle. Energia ei voi laajentua tyhjästä, sen on päästävä tasapainottumaan ja palautumaan kasvusta ennen kuin se voi jälleen lähteä uusiutumaan.
Viime vuoden kesänä ja syksynä henkilökohtaiset kutsut auttaa maata ympäri maailman olivat pääasiassa; monen sieluntehtävä avautui ja aktivoitui ajan ollessa valmis maan energeettiselle muutokselle. Nämä tehtävät jatkuvat edelleen ja nousevat jälleen esiin syksyn edetessä.
Maayhteysillat olivat merkityksellisiä hetkiä laskeutua yhdessä läsnäolon äärelle ja läsnäolon kautta avautua maan valloittavalle voimalle. Maayhteysharjoitusta oli suuri ilo pitää, ja nyt on kuitenkin aika niistä luopua. Maalla, erityisesti luonnolla ja elementeillä on meille valtavasti opetettavaa ja jaettavaa, eikä maayhteysharjoitus ihanuudestaan huolimatta tätä tarkoitusta täydesti palvele.
Maa on pyytänyt, että sen viestejä ja viisautta jaetaan säännöllisesti, jotta se pääsisi laajemmin avaamaan omaa ihastuttavaa maailmaansa, kertomaan niistä muutoksista, joita se elää lävitse ja samalla hyvin konkreettisesti muistuttamaan siitä, että me jokainen olemme osa luontoa, osa maata ja maan voima virtaa meissä vapaana. Maa pyytää, että se pääsisi jakamaan sitä, kuinka voimme valjastaa tämän voiman ja yhteyden osaksi arkeamme. Pienin ja suurin, pehmein ja vapain askelein.
Maan pehmeää ja paikoin hidasta rytmiä kunnioittaen vastaan pyyntöön jakaa maan viisauksia kirjeiden muodossa;
Kirjeitä Äiti Maalta saapuu postitse ja ensimmäinen kirje lähtee matkaan 15.9. Päivitän vielä Valoverkosto sivustoa, ja lisään sinne jossakin vaiheessa verkkokaupan, mutta ensimmäisen Kirjeen Äiti Maalta voi tilata täältä. Tilaukset viimeistään 13.9.
Läsnäolo, oman kokonaisuuden käsittäminen ja oman energian avaaminen ovat edelleen tärkeitä, jotta maayhteys virtaisi vapaana. Tätä varten luon, kirjoitan ja maalaan; sidon niin kirjeisiin kuin taideteoksiin energiaa, joka hyvin konkreettisesti vaikuttaa vastaanottajaan, auttaa hänen kokonaisuuttaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että saan maan viisauksia ja valon voimaa kanssasi jakaa tässä ihmeellisessä ajassa, jossa kaikki on mahdollista.
Ilolla tähän syksyyn astuen, maan ikuiseen viisauteen nojautuen, sinulle rakkautta lähettäen,
Ida.